Revelations

Revelations

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Valehäät Hämeen linnalla

Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus on se juttu, joka pyörittää suunnitelmia ja töitä eteenpäin. Ideointi kuvauksiin lähti jo helmikuussa Tampereen häämessuilla, kun näytteilleasettajat alkoivat hieroa pieniä karvaisia(?) kämmeniään yhteen. Hämeen linna on aikojen saatossa ottanut aivan äärimmäisen tiukan asenteen linnalla kuvaamiseen, ja siksi siellä ei ole tullut tehtyä juuri mitään. Messuilla Linnaravintola Brahen iloiset ja aikaansaavat Outi ja Anna-Kaisa ehdottivat yhteiskuvauksia, ja kun tällä pääsi luikertelemaan museoviraston ainaisen "EI":n ohi, olin myyty.

Päivän työmaa


 Olen aina ollut erittäin ihastunut keskiaikaan aikakautena, ammentanut siitä inspiraatiota vuosikausia, ja sitä on tullut harrastuksena elävöitettyä lähes parikymmentä vuotta Suomen Keskiaikaseurassa, joten kuvaukset ajanmukaisessa kivilinnassa tuntuivat suorastaan paluulta vanhoihin hyviin aikoihin. Kuvaukset linnassa? No todellakin! Hovikuvaajani Mikaela Löfroth innostui yhtälailla, ja niinpä suunnitelmat etenivät siitä varsin pian.

Mikaelan kuvausasennot. Ei ihme, että kipeää selkää valiteltiin jälkikäteen

 Koko kuvaukset vaakalaudalla


Kuvauksia edeltävänä iltana iski paniikki. Kampaajamme pieni lapsi oli saanut kovan kuumeen, eikä hän päässyt saapumaan paikalle. Onneksi nykyään sosiaalinen media on niin tehokas, että ilmoitin muulle kuvaustiimille tilanteen, ja kaikki pääsivät huutelemaan avunpyyntöjä eteenpäin. Huolellisesti, jo kuukausia suunniteltu päivä oli vaarassa mennä päin mäntyjä. Onneksi meikkitaiteilijamme Tiina Lamberg sai hämeenlinnalaisen Muoto-kampaamon Minnan kiinni, joka onnistui puristamaan mallien kampaukset aikatauluunsa, ja kävi aamusella pikaisesti briiffautumassa Revelationsilla. Edellisellä viikolla Minnalla taas oli mennyt kuvaukset sairastumisen vuoksi sivu suun, joten nyt hänkin pääsi tekemään vastaiskun tällä tavoin. Elämä järjestää asiat. Isot kiitokset Minnalle vielä tätäkin kautta!





Harjoitushäät?


Käytännössä yhdistimme kuvauksiin kaksi puolta. Ensin kuvattiin "muka" hääjuhlaa linnaravintola Brahen markkinointia varten. Mallillemme valitsin Modecan  lyhythelmaisen pitsi- ja sifonkipuvun, jonka laahusmainen olkain pääsi hienosti näkymään kuvissa ja linnan jylhissä maisemissa. Kun Aino pääsi kampauksesta ja meikistä linnalle, totesi näyttävänsä upealta, kylmät väreet vain kiirivät pitkin käsivarsia. Tästä tulisi upeaa! Kun malli kokee näyttävänsä hyvältä, tuntee olonsa kauniiksi, se todellakin näkyy kuvissa.

Hupaisaa oli muuten se, että huijaushäihimme sattui hääparin mallia esittämään oikea asiakkaani, jolla on häät nyt parin viikon kuluttua. Harva saa päästä harjoittelemaan hääjuhlaansa etukäteen! 

Harras tunnelma kuvausten alussa

Kaksin käsin! Nyt alkaa hymyjäkin jo irrota!

Onnea onnea onnea!

Hupaisaa oli muuten se, että huijaushäihimme sattui hääparin mallia esittämään oikea asiakkaani, oikea pariskunta, jolla on häät nyt parin viikon kuluttua. Harva saa päästä harjoittelemaan hääjuhlaansa etukäteen!




Kuvat  ovat menossa Linnaravintola Brahen markkinnointikäyttöön, ja niinpä linnan tehoduomme olikin järjestänyt aivan täydet juhlat paikalle. Linnan luolamaisessa vanhassa salissa odotti kauniisti katetut pöydät, tuikut vanhan kiviseinän koloissa toivat tunnelmaa, ja toki koko kuvausporukka oli innoissaan, ja se nosti fiilistä vielä erikseen.




Kun aiemmin oli puhetta, että koko poppoo pukeutuisi juhlakolttuihinsa ja leikkisimme häävieraita, en ajatellut, että paikalla tosiaan oli aivan täysi kattaus pitopalvelunkin puolelta. Näin ruokaorientoituneelle oli suorastaan pala taivasta aloittaa kuvaukset shamppanjalla ja macaroneilla ja vähän aikaa kilisteltyä siirtyä notkuvaan pitopöytään. Linnaravintolaa Brahea on kiitelty monen tutun ja asiakkaan toimesta, nyt sen sai itse omakohtaisesti kokea. Suosittelen! Aivan jumalaisen hyvät tarjoilut!



Äh, en osaa ottaa ruoasta kuvia. Onneksi on ammattilaiset sitä varten.
Sokerileipuri Suomisen Jenni oli myös loihtinut uskomattoman kauniit hääkakut, ja kun meitä ei ollut paikalla kuin kourallinen, kakkua jäi reilusti yli. Arvaa, mitä syön tässä samalla kirjoittaessani. Kakkuöverit, viikon sana. Harjoitteleva hääparimme pääsi jopa treenaamaan polkaisua kakkua leikatessa. Olisipa hauska päästä kärpäseksi kattoon oikeisiin juhliin ja katsomaan miten tositilanteessa käy.


Yksi, kaksi, POLKAISE!

Hyvällä tiimillä tuppaa tulemaan priimaa. Taas kävi tälläkin kertaa. Mikaela Löfrothin kuvat, Revelationsin morsiuspuku, Valiomiehen puku sulhaselle, Kukkakauppa Pionin kimput ja sulhasen vieheet, Tiina Lambergin meikit ja Muodon Minnan kampaukset, sekä luonnollisesti linnaravintola Brahen hulppeat puitteet. Näistä aineksista rakennettiin tämänkertaisten kuvausten lopputulos.

Kuvausten toinen puolisko keskittyi puolestaan Revelations Couture -pukujen kuvauksiin, mutta koska tämä uhkaa taas venyä armottoman pitkäksi tarinaksi, on parempi jakaa se ensi viikolle. Hitsi vie, alkaa väkisinkin kutkutella ajatus juhlista linnassa. Missä sinun juhlasi vietetään tai vietettiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, millaisia ajatuksia, ideoita tai mielipiteitä mieleesi nousi?