Revelations

Revelations

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Asiakaspalvelun ihanuus ja kamaluus

Asiakaspalvelu on asia, joka nostattaa hyvinkin voimakkaasti ihmisten tunteita. Moni vannoo vaikkapa kesätyörupeaman jälkeen, ettei enää ikinä tahdo tehtäviin, joissa joutuu asiakkaiden kanssa suoraan tekemisiin. Netin avautumispalstat ovat täynnä kertomuksia mitä hurjemmista asiakaspalvelutilanteista, niin asiakkaan kuin myyjänkin puolelta. Tunnustaudun asiakaspalvelun suureksi ystäväksi. Nautin siitä, että saan palvelua, minua autetaan, opastetaan ja annetaan neuvoja. Usein matkaan on lähtenyt enemmänkin kuin ostoskassi ja iloinen mieli.

Samoin haluan itse olla mahdollisimman hyvä asiakaspalvelija ja ihan aikuisten oikeasti nautin siitä. Aika monelle olen hokenut sitä, että en vain katso millainen vaate kullekin olisi hyvä suhteessa vartaloon, ihoon, omaan väritykseen ja persoonaan, vaan myös sitä, miten kukin vaatteessa viihtyy. Se nimittäin on hyvin tärkeä mittari, sillä jos vaate tökkii joiltain osin, voi olla varma, että sen huomaavat kaikki monen sadan metrin säteellä. Sen sijaan kun oikea ihminen ja oikea puku kohtaavat, lopputulos hipoo täydellisyyttä. Vaatteissaan viihtyvä ihminen suorastaan hehkuu hyvää oloaan ja varmuuttaan, kaunistaa jokaisen. Kun tämä onnistutaan saavuttamaan, itsellekin jää pitkäksi aikaa aivan hurjan hyvä mieli, tunne, että jotain on tehty taas oikein.

Mirjam sovittamassa pukua asiakkaalle

Meillä on se ihana etu verrattuna aika moneen muuhun työpaikkaan ja alaan, että ovesta tulee lähes poikkeuksetta hyväntuulisia, iloisia ja innostuneita ihmisiä. Tällaisena myötäeläjänä fiilis tarttuu melkein välittömästi, ja ainakin kiitosten määrästä päätellen asiakkaillakin on ollut meillä aivan yhtä mukavaa ja kivaa meidän kanssamme kuin toisinpäinkin. Tuo kaikki positiivinen energia säteilee meillä kaikkialle. Hyvin harvoin on päivää, kun oma olo olisi aivan aamupäivää lukuunottamatta nuhjuinen, kun meillä käy niin ihania ihmisiä! Mirjamin kanssa mummomeiningillä päivitellään, miten mahtavia tyyppejä kulloinkin ovesta kulkee.

Toki, kuten otsikosta saattoi jo arvata, meilläkin löytyy kääntöpuoli asiaan. Onneksi kurjia tapauksia sattuu hyvin harvoin, mutta pitkään mietittyäni ajattelin tuoda tätäkin esiin. Meillä ei kukaan tyrkytä tai tuputa mitään, mutta aina väliin saa kuulla, että meidän mielipiteemme siitä, miten puku asettuu asiakkaan ylle, ei ole minkään arvoinen, kun tahdomme vain saada sen kaupaksi. Ei. Ei näin. Joskus on tainnut täälläkin tulla sanottua, että teemme oikeastaan tietyn tyyppistä kutsumustyötä. Toki myyntiä on oltava ja kaupan pitää käydä, jotta yritys toimii, mutta minusta tuo on äärimmäisen väärä tapa tehdä asioita. Jos vain tuppaisimme asiakkaille jonkin mekon, jossa hän ei itse viihdy tai se ei pue häntä, hokien samalla, että ihana on, sen voisi verrata itseään jalkaan ampumiseen. Ei kukaan käytä sellaista vaatetta enää toistamiseen, ja se jää todennäköisesti kaapin pohjalle pölyttymään. Samoin oma vakuuttavuutemme olisi lähellä nollaa, ja sama asiakas tuskin astuisi uudemman kerran kynnyksen yli.





Sloganimme julistaa "Revelations - For Lovers, Rockers & Rebels". Se ei ole pelkästään ilmoitusluontoinen asia liikkeestä löytyvien pukujen tyylistä ja linjasta, vaan kuvaa myös minua ja Mirjamia. Emme ole koskaan olleet "perustyyppejä", joten yritystä perustaessa päätimme huomioida sen suoraan jo imagoon. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ole tavoittanut aivan kaikkia. Seuraavat mutkat ovat lähinnä koskeneet Mirjamia ja saaneet allekirjoittaneen puhisemaan verenpaine pilvissä, jottei sanoisi aivan kaikkea ääneen, mitä mieleen tuleen.

Mirjamillahan on hyvin näkyvät, kauniit ja värikkäät tatuoinnit, ja tämä ilmeisesti on juuri sellainen asia, johon jokunen asiakas on iskenyt silmänsä. Kuten sanottua, hyvä asiakaspalvelu on yksi kulmakivistämme, josta saamme jatkuvasti asiakkailta kiitosta. Joskus käy vain niin, ettei siihen edes anneta lähtökohtaisesti mahdollisuutta. Mitäpä sanotte eräästä rouvasta, jonka ensimmäinen kommentti astuessaan liikkeeseen ja nähdessään Mirjamin oli: "No siinä on tyttö kuin joulukuusi." Eikä äänessä ollut lainkaan minkäänlaista huumoria tai ystävällisyyttä. Sen jälkeen seurasi armotonta vähättelyä työtoverini ammattitaidosta ja olemuksesta. Kaikesta ilkeilystä huolimatta Mirjam palveli äkäpussia pyhimysmäisesti hymyillen, näyttämättä yhtään tämän loukkausten kolahtavan millään tasolla.



Olen saanut pariin kertaan hammasta purren selittää asiakkaalle, että Mirjam ehkä on keskimääräistä kaduntallaajaa värikkäämpi, mutta äärimmäisen kovatasoinen ammattilainen ja todella lahjakas suunnittelija. Onpa käynyt niinkin, että asiakas on kieltäytynyt palvelusta, jos se tulee "tuollaisen ihmisen" taholta. Samoin ulkomailla messuilla uusia malleja metsästäessä olemme havainneet, että ensin on katsottu hitusen vinoon, ja kun on selvinnyt toverini olevan suunnittelija, ääni on muuttunut kellossa. Kun olet taiteilija, olet eksoottinen ja mielenkiintoisen persoonallinen yksilö. En oikein arvosta tällaista kaksinaismoralismia.

Laskeutuvaa satiinia ja höyheniä. Mmm!

Jotta tarina ei kuitenkaan jättäisi kenellekään pahaa mieltä - mekin pyrimme karistamaan kenkut kohtaamiset mahdollisimman pian harteiltamme, jatketaan pienen pienen sneak peekin kohdalla. Ensi viikolla  juhlistetaan Sofi Oksasen uuden romaanin, Kun kyyhkyset katosivat, julkaisua, sekä Puhdistus -kirjasta sovitetun elokuvan maailman ensi-ilta Tallinnassa. Jännittävää! Mirjam suunnitteli jo aiemmin kirjan PR-kuviin käytetyn, hieman militariahenkisen jakkupuvun, joka nähdään todennäköisesti julkistamistilaisuudessa, ja ensi-iltaan päästessä Sofilla on yllään suunnittelemani syvän turkoosi satiinipuku. Ei huolta, kerromme näistä myöhemmin hieman tarkemmin. Olemme myös lähdössä itse tilaisuuteen mukaan, mutta apua apua, suutarin lapsilla ei tosiaan ole kenkiä. Mitä ihmettä ME laitamme päälle?

perjantai 17. elokuuta 2012

Lähtökuopissa kuopsutellen

Mihin se pari viikko oikein lurahti, kun taas olen täällä näpyttelemässä? Auroran kanssa kirjoittelemme tänne blogin puolelle melkeinpä poikkeuksetta vuoroviikoin. Ajan nopean kulun huomaa juuri tällaisista yksityiskohdista, tuntuu kuin ehkä toissapäivänä olisin päivittänyt pienen oodini pipertämiselle. Täyttä kahta viikkoa siitä ei kyllä ole kulunut, vaikuttaneeko se? Poikkeukselliseen perjantaipäivitykseen on syynsä: Lähden jokusen tunnin päästä lentokentälle ja sieltä muutamaksi päiväksi Kroatian aurinkoon, kahviloihin ja hedelmätoreille inspiraatiota ja uutta virtaa keräämään. Loma!

Viime viikolla oli Auroran vuoro hieman lomailla, kun itse ahkeroin ateljeen ja putiikkimme puolella kahden edestä. Pikkuruinen työyhteisömme on tiivis ja tuntuukin hassulta olla yksin töissä, yleensä kun vieressä puuhastelee omiaan vähintään se yksi ihminen. Viikossa ehdinkin soitella koko ateljeemme levykokoelman läpi, puhella paljon itselleni ja tehdä varsin kunnioitettavan määrän töitä valmiiksi. Hurraa! Tällä viikolla olen ollutkin kuin papupata ja Aurora ei ole saanut hetken rauhaa mun "Ainiin muistinko jo kertoo..." -purkauksiltani. Varsinainen majakka ja perävaunu.

Tämän päivän Hämeen Sanomissa oli lehtijuttu Revelationsista ja pitihän tännekin räpsäistä työpokkarilla muutama kuva aamukahvin ohessa. (Juu, tunnustan. Juon aamukahvin ja syön aamupalan yleensä töissä. Joskus tulevaisuudessa vien sinne vielä aamutohvelit ja tupakkatakin. Hyvin kodinomaista.) Jutussa Aurora kertoo hieman Revelationsin synnystä, tyylistämme ja hääalalla toimimisesta yleensä. Itse olin haastattelun ajan asiakkaani kanssa pukusovituksessa, mutta mitä sivukorvalla kuulin, tuntui juttu luistavan puolin ja toisin. Muutaman sanasen ehdin valokuvaajan kanssa vaihtaakin sovitusta odotellessa. Lämmittää aina mieltä kun tuntuu siltä, että lehden toimitusta aidosti kiinnostaa se aihe, mistä juttua tehdään. Klikatkaa kuvia ja saatatte saada selvän ainakin osasta tekstistä...

Aurora mallaa hiuskoristetta

Onpas se keskittynyt
 Asiakas josta edellisessä kappaleessa mainitsin on aivan ihana! Annalla oli alusta saakka ajatuksena meillä suunniteltu mittatilauspuku, ja olen tosi onnellinen että tämä pukuprojekti siirtyi huomaani jo ensitapaamisesta lähtien. Tunnumme Annan kanssa olevan samalla aaltopituudella monien asioiden suhteen ja puvun suunnittelu ja valmistaminen on ollut erittäin antoisaa. Luunväristä silkkiä, runsaasti laskeutuvaa huntutylliä, Solstissin hämähäkinseittimäistä pitsiä... Pari pientä kuvaa vilautan yksityiskohdista ja materiaaleista, mutta ei vielä enempää! Tämä puku tulee olemaan salaisuus jopa sulhaselle, koko hääeleganssi paljastuu vasta alttarille astellessa. Aika ihanaa vanhan ajan romantiikkaa on mielestäni tällaisessa pienessä salaperäisyydessä. Viime sovituksessa saimme kaikki suuret suuntaviivat kohdilleen, vielä hieman ihania yksityiskohtia ja sitä ah-niin-ihanaa pipertämistä. Tämän kesän lempipukuni on tämä tässä. Morsiuspari on valinnut päivän ikuistamiseen dokumentaarisen hääkuvauksen, mistä olin tietysti aivan pähkinöinä. Kuvia odotellessa...

Paljon tekstuuria ja kermaisia sävyjä
Tänään väsäilin tällaisenkin. Aurora bongaili tovi sitten hää- ja juhlapukuompelimo Pukunin blogista hienon idean: sovituskimppu. Liikkeessä olevan sovituskimpun kanssa on helppo fiilistellä sitä, miltä puku tulee näyttämään kimppuineen kaikkineen. Samoin kimpun pitämistä on helppo neuvoa konkreettisen esimerkin kautta. Hääpäivänä yleensä kaikki morsiamet ovat jännittyneitä ja on tavallista, että kimppua kannattelevat kädet nousevat korkealle rinnan päälle kuin varkain. Tämä harmittaa myöhemmin hääkuvia katsoessa, olemus saattaa näyttää jäykältä ja jopa morsiustyttömäiseltä. Näinkin pieni yksityiskohta tekee paljon, ja muistamme aina mainita asiasta kun tulee puheeksi puvun kanssa tulevat kukat. Tästä kimpusta tuli tummanpunainen, ehkäpä voisin tehdä vielä yhden vaaleasävyisenkin. Kiitos Pukunin Saaralle hienosta ideasta ja myötämielisyydestä sen lainaamiseen :)


Askartel

Ruusunpunaisiin lomatunnelmiin siis lopetellen. Hyvää viikonloppua ja loppukesän/alkusyksyn aurinkoa teille kaikille internetin olmeille. Palaan itsekin ompelukoneen ja näppäimistön ääreen ensi viikon aikana, ellen jää piiloon hedelmätorien laitamille. Time will tell.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Morsiuspari pukeutuu mustaan

Kirjoitin pari viikkoa sitten tummien ja ylipäänsä värikkäiden morsiuspukujen suosiosta, eikä tämä teksti poikkea lainkaan linjasta. Otsikko kyllä hitusen valehtelee, sillä en voinut vastustaa kiusausta vanhan leffan nimen tiimoilta. (Kuka muistaa vielä?) Musta oli kyllä tärkeä väri hääparin pukeutumisessa, mutta ei suinkaan ainoa sävy!

Yhteinen matkamme Sirpan ja Mikan kanssa alkoi alkuvuodesta talvella Tampereen häämessuilta, ja itse häitä juhlittiin aivan pari viikkoa takaperin. Olimme messuilla esittelemässä Revelationsia, pukuja, korsetteja ja tutustumassa tuleviin hääpareihin. Pariskunta oli kiertänyt jo messut ympäri, Sirpa turhautunut siihen, että kaikkialla oli vain valkoista, vaaleita sävyjä, norsunluuta ja perinteistä herkkyyttä. Sellaiseen hän ei osannut itse itseään kuvitella, ja totta puhuen, en minäkään häntä sellaiseen osannut kuvitella, vaikka uskoisin visualisointikykyni olevan kuitenkin huippuluokkaa.

Messuilla tuli juteltua hyvät tovit, käytyä läpi ideoita, ajatuksia niin puvusta kuin hääsuunnitelmiinkin. Sirpa päätti siinä paikassa, että hänen pukunsa tulee meiltä, joten sovimme saman tien messujen jälkeisen tapaamisen, kun saisimme rauhassa yhdessä istua alas, selata värejä, kangasvaihtoehtoja ja päästä kunnolla puvun suunnittelun pariin ilman messujen hälyä ympärillä.

Suunnittelijalta lopahti ikävästi musta tussi kesken luonnoksen
Minulla on tapana kaivella (usein asiakkaiden mielestä) mitä oudoimpia kysymyksiä mieltymyksistä, harrastuksista ja musiikkimausta siihen, miten vihkipari on tavannut, millaisia häitä on ajateltu, ja missä ne vietetään. Saattaa äkkiseltään kuulostaa tosiaan kolmannen asteen kuulustelulta tai suorastaan sairaalloiselta uteliaisuudelta, mutta nämä kaikki ovat tärkeitä työvälineitä. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen meille oli selvää, että kaikki vaaleat sävyt saisivat pysyä jonkun toisen puvuissa, ja pääväreiksi valikoitui syvä petrolinsininen ja musta.

Materiaaleista Sirpa ihastui kauniin elävään ja läikehtiväpintaiseen ryppytaftiin, joka pääsisi varsinkin isoina pintoina parhaimmin oikeuksiinsa. Aluksi fiilistelimme myös voimakkaan syvää poltettua oranssia, mutta se ei sopinut lainkaan Mikan omiin väreihin, joten hylkäsimme sen joukosta pois. Olisihan se suotavaa, että sulhanen ei näyttäisi suurena päivänään kelmeältä ja puolikuolleelta. Sitä paitsi petrolinsininen korosti ihanasti morsiamen hehkuvanpunaiseen kiharakruunua.

Morsiamen isä sai petroolinsinistä hohtavan kravatin kaulaansa

 Morsiamen puvun värimaailmaa noudatellen sulhaselle suunniteltiin myös pukuliivi, ja sen seurauksi juhlava plastron. Miesten juhlapukeutuminen on suoraan sanottuna usein varsin eleetöntä, joskus jopa hieman tylsääkin. Nappi enemmän tai vähemmän, leveämpi kauluksen kulma jne. Onhan tämä kärjistetty esimerkki, mutta monasti tuntuu, ettei miesten muodissa ole juuri tilaa Itselle. Omaa persoonallisuutta ja juhlavuutta voidaan tuoda esiin juurikin häiden teemaan tai morsiamen pukuun yhteensointuvan kravatin tai plastronin avulla. Moni herra tahtoo varsinkin kesähäissä heivata puvun takin varsin pian harteiltaan, joten liivi pitää sulhon edelleen puetun ja juhlavan näköisenä, eikä painava takki pääse hiostamaan oloa.

 
Plastroniin valittiin koristeellisiin kalvosinnappeihin sopiva metallinappi

Lähdin suunnittelemaan Sirpan pukua hakeutumalla ensin oikeaan tunnelmaan. Spotify ympäröi minut metallisilla sävelillä Nightwishin ja hengenheimolaistensa kanssa, ja olin valmis avaamaan luonnoslehtiön. Luovuuteni toimii pitkälle musiikin pohjalta, johtuneekohan tämä oopperataustastani, koska en osaa olla ilman musiikkia, ja ilman sitä ei synny sitten mitään. Musiikki on allekirjoittaneelle aivan elinehto, ja haenkin aina kullekin asiakkaalle sopivat taustat heidän omista lempiartisteistaan.

Sopiva malli löytyi varsin vaivatta, yhdistimme hieman kahden eri luonnoksen osia, ja seuraavalla tapaamisella meillä oli loppuunhiottu helmi odottamassa valmistumistaan. Sirpa haaveili hieman goottimaisesta linnanneidosta olematta kuitenkaan liian osoittelevasti sellainen. Nyöritysmäiset koristeet puvussa piti ehdottomasti olla kuitenkin jossain kohtaa, ja kenties hieman pitsiä tuomaan pehmennystä muuten graafisiin linjoihin.


Liian tavanomainen pitsi...
Liian herkkä, vaikka burtonmaiset kiemurat ovatkin ihanat


Samalla pääsimme jo sovittelemaan puvun ensimmäistä sovitetta ja sen istuvuutta. Vertailimme myös erilaisia pitsivaihtoehtoja. Yksi tuntui jo vähän turhan perinteiseltä, toinen liian hempeältä Sirpan räiskyvää persoonaa vasten, mutta onneksi tätä varten oli varattu voimakkaampi guipurepitsi. Aina suunnittelijalla on ajatus siitä, mitä tahtoisi mieluiten malliin laittaa, mutta asiakkaalla on tietenkin aina viimeinen sana. Oli ihana huomata, että meillä meni ajatus täysin yksiin!

Juuri täydellinen pitsi sopivan koristenauhan kanssa

Sirpan kanssa meillä löytyi oikeastaan jo ensikohtaamiselta mahtava yhteisymmärrys ja -henki. Ihanaa fiilistelyä, naurunpuuskia, pyörähdyksiä vannehameen kanssa ja auringonpaistetta. Uskaltaisin todeta, että tämä projekti oli meille kummallekin aivan ihana kokemus, jonka saatoimme jakaa keskenämme. Ei silti sovi unohtaa sulhastakaan. Olin aivan hurjan otettu ja iloinen, kun Mika kiitti vielä halaamalla liivistään ja plastronistaan, kun pari kävi hakemassa juhlatamineensa liikkeeltä. Vau, mieletön ele!

Kuten sanottu, häät olivat tässä aivan äskettäin ja nyt odotamme iloisina ja jännittyneinä The hääkuvia, ja miltä hääpari näyttääkään, kun meikki ja hiukset ovat laitettu myös viimeisen päälle, ja oman tärkeän päivän hehku nostaa onnen kasvoille. Se on vähän kuin pääsisi kärpäseksi kattoon häihin mukaan.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Pipertäjän taivas

Uniikkipukujen ja varsinkin kuvauspukujen loihtiminen on ihanaa. Erilaisia asukokonaisuuksia suunnitellessani näen mielessäni mallin stailauksen pääpiirteet ja erilaiset asusteet jo yllättävän aikaisessa vaiheessa. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Totta, on hyvä pitää paketti kasassa ja antaa hieman ajatusenergiaa muullekin kuin vain sille pelkälle puvulle ja korkeintaan mallin jalkaan sujautettavalle kenkäparille. Huono puoli on se, että pystyn kehittämään aika vakavia fiksaatioita taiteellisista visioistani.

Tästä päästään siihen, että päädyn usein valmistamaan omin pikku kätösin paljon kaikkia koruihin ja asusteisiin liittyviä asioita, kun ei sitä oman pään sisältöä kuitenkaan sieltä kaupan hyllyltä löydy. Parhaimmassa (pahimmassa?) tapauksessa olen maalaillut ja koristellut korkokenkiä pää liimahuuruissa, kun piti saada tietynlaiset. Tragikoomisena yksityiskohtana mainittakoon, ettei kengistä näy vilaustakaan lopullisissa kuvissa. Mutta voisi näkyä, ja se on se pointti tässä kaikessa! Tahdon rakentaa loppuun asti ajateltuja kokonaisuuksia. Painajaismainen tilanne olisi se, että esimerkiksi valokuvaajan pitäisi varoa tiettyjä kuvakulmia vain sen takia, että stailaus on jätetty puolitiehen. Ne näkyvät nopeasti niissä kuvissakin, tuollaiset jutut.

Kaula- ja rannekoru samaa silkkiä kuin korsettikin. Blingiä myös, paljon blingiä. Mmm.
Koska ompelukone ja kangas ovat niin tuttuja elementtejä, on korussakin usein pitsiä ja sen semmoista ompeluun liittyvää. Olen saanut koottua jo ihan hyvän muovilaatikollisen kaikkia korujen tekemiseen liittyviä tarvikkeita: ketjuja, kiviä, lukkoja... Tunnustan, aika paljon tulee tehtyä myös heräteostoksia. Sue me. Samat tarvikkeet strasseineen ja helmineen käyvät muihinkin projekteihin ja esimerkiksi kirjomiseen, joten hankinnat eivät koskaan mene hukkaan. Lisätään soppaan edellisten lisäksi mitä erikoisempia tarvikkeita, aina laukkujen kehyksistä päällystettäviin hiusklipseihin ja kangasväreihin, niin tilaongelma on tosiasia.

Balettitossuin somistettu laukku jokusen vuoden takaa

Mirjam, sinä pieni humoristi. Äitelä muhvi papiljotteineen.
Jonkinlainen mixed media -ajattelu näkyy aika vahvasti kaikissa tuotoksissani. Vähän jotain sieltä ja vähän täältä, mielikuvitusta käyttäen. Erilaisten materiaalien yhdistely ja pilke silmäkulmassa saattavat toisinaan tuottaa erinomaisia tuloksia. Tietysti on myös niitä hetkiä, kun mennään metsään ja kovaa. Mutta mitäpä sitä ihminen saisi aikaan jos vain velloisi lamaannuttavassa epäonnistumisen pelossa? Ei ainakaan vaaleanpunaista papiljottimuhvia tai liimalta lemahtavia, kultaisia korkokenkiä. Eläköön ennakkoluulottomuus!

Bodyharness -tyylinen kaulakoru sulkasomistein
Rintakoru, 2008. Nahalla päällystetty haukankallo, messinkisilmät.
Tricorne -hattu samasta silkistä kuin korsettikin
Tätä kirjoittaessani alkoivat aivot raksuttaa uusien juonien suhteen. Allekirjoittanut on meistä kahdesta se, joka tahtoisi omia kaikki kuvauksiin ja stailaukseen liittyvät asiat omalle tekemislistalleen. Aurora lienee asian kanssa sinut, varsinkin huomattuaan innostukseni aina kuvauksia suunnitellessani. Innostuneet ja inspiroituneet ihmiset tekevät hyvää työtä. Olen saanut valmiiksi jokusen uuden puvun jotka vain odottavat kameran eteen pääsyä. Tosi hyvää settiä on tullut, en malttaisi odottaa että pääsen esittelemään ne! Ehkä menenkin tonkimaan kaikkia laatikoitani ja taion niille vielä vaikka jotain koruja. Tai keeppejä. Hattuja? Tai mikä ettei vaikka laukkuja. Pipertäjän taivas <3